Author :

And The Band livenä 11.10 Suomibileissä – KSS kysyi mistä on kyse

Haastattelimme And the Bandin laulajaa, Tommi ”Hanhi” Vesalaa, ja hän kertoi meille hieman taustaa bändiin ja sen jäseniin liittyen.

Mikä/ketkä on And the Band ja minkä tyylistä musiikkia yhtye esittää?

Atb on vanhojen pelikavereiden päätösreissun soittelusta alkanut juttu, josta muodostui vaihtelevasti keikkaileva covereita soitteleva bändi. Coverit koostuvat koti- ja ulkomaisista rock- folk- ja popkappaleista.

Aiemmin Kööpenhaminassa on esiintynyt mm. Neumann ja Sani – Kuinka And the Band eroaa kyseisistä aikaisemmista esiintyjistä?

Neuman ja Sani ovat kokeneita ammattilaismuusikoita. Me ei olla. Mutta siitä huolimatta tarkoitus on pistää kovalla energialla hyvät bileet pystyyn.

Miksi tulla paikalle ja mitä bändi odottaa keikalta? Ovatko yhtyeen jäsenet vierailleet aikaisemmin Kööpenhaminassa, ja miksi tulla mestoille fiilistelemään?

Yksi meidän ulkomaille asumaan päätyneistä jäsenistä, on laittanut majapaikkansa Köpikseen. Mikä siis parempi, kuin tulla koko bändin kanssa moikkaamaan keikan merkeissä. Keikalta odotetaan rentoa meininkiä, ehkä muutamaa tuttua yleisössä ja hyviä bileitä.

Mistä juontaa lempinimesi ”Hanhi”?

Hanhi juontaa juurensa bändin roudariin, pyroteknikkoon, airueeseen ja cajonin paukuttajaan Eero ”Vuohi” Peltoseen, joka yhtenä iltana oivalsi yhteyden muuan fiktiivisen hahmon ja allekirjoittaneen välillä.

And The Band livenä pe 11.10 No Stress Barissa.
(linkki Facebook -tapahtumaan)

Puheenjohtajan tervehdys

Uusi johtokunta on valittu ja vuosi on alkanut loistavasti. On tämä seuratoiminta kuitenkin semmoista hommaa välillä että en tiiä. Loppuvuoden pimeinä iltoina sateisessa Kööpenhaminassa tuli taas mieleen ajatus että onko tässä seuratoiminnassa mitään järkeä. Kiinnostaako ketään hallitustoiminta seuraavana vuonna? Kiinnostaako minua?

Tässä vaiheessa aloin taas muistelemaan kulunutta vuotta. Mieleen tuli kaikki ne mahtavat tyypit joihin tutustuin vuoden aikana KSS:n tapahtumissa. Afterworkit, vappu, juhannusbileet… olihan meillä hauskaa. Itseasiassa todella hauskaa. Eihän tällaista yhteisöä ole missään jos tarkemmin ajattelee.

Itseasiassa pian kävikin ilmi, että seuratoiminta kiinnosti kovasti jäseniämme ja johtokuntaan liittyi useampi uusi kyky. Tästähän näyttäisikin kehittyvän loistava vuosi.

Suomalaisyhteisö Kööpenhaminassa on ainutlaatuinen. Täällä on mahdollisuus tutustua kaikenlaisiin suomalaisiin. Joku opiskelee, joku on perheen kanssa kotona. Joku on eläkkeellä ja jotkut töissä kuka missäkin. Joku vielä etsii omaa uraansa. Tässä on suomalaisverkoston vahvuus. Tapani Kansaa lainatakseni: skaala on mieletön.

Tänä vuonna verkostoidutaan entistä enemmän. Luvassa on hyviä bileitä sekä livemusaa. Kuukausittaisissa after works -illoissa tutustutaan uusiin ihmisiin. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti ja meidät voi tavata tapahtumissa. Meidät tavoittaa helposti myös sähköpostilla. Mahdollisuuksien mukaan autamme jäseniämme elämän eri tilanteissa. Tule kannattamaan toimintaamme ja liity jäseneksi.

Kiitos teille kaikille viime vuodesta. Tehdään tästä vuodesta vielä parempi.

Terveisin,

Tomi Nyrhinen
Puheenjohtaja

Itsenäisyyspäivän juhlat 6.12.2018

Kööpenhaminan Suomalaisella Seura järjestää itsenäisyyspäivän juhlan 6.12.2018 – klo 18:00
Paikka: Phoenix -hotellin juhlasali.

Tarjolla on alkumaljat, pientä purtavaa sekä perinteinen Suomen lippu -kakku ja kahvit. Juhlajuomia voi lisäksi ostaa cocktailbaarista.

Alustava ohjelma:

⭐️ Tervetuliaismalja
⭐️ Presidentin terveiset
⭐️ Linnanjuhlat
⭐️ Suurlähetystön tervehdys: Ministerineuvos Katja Luopajärvi
? Linnan jatkot

Itsenäisyyspvä

Tapahtuma on maksuton jäsenille!
Jos et ole vielä KSS:n jäsen, voit ostaa lipun + jäsenyyden loppuvuodeksi 2018 sekä koko vuodeksi 2019 yhteishintaan 150 kr.

Ilmoittautuminen:
https://billetto.dk/en/e/itsenaisyyspaivan-juhla-2018-tickets-319038

Lisätietoa:
Info@suomalainenseura.dk
https://www.facebook.com/events/1922304841218398/

 

Juhannus 2018 – Midsummer 2018

Mitä: Piknik
Missä: Fælledparkenissa
Milloin: Lauantaina 23.06.2018 kello 13:00 alkaen

KSS Järjestää jälleen Get Together -happeningin, eli toisin sanoen JUHANNUSBILEET Fælledparkenissa Lauantaina 23.06.2018. Hoidamme paikalle grillit ja pidetään grilli kuumana. Myös tarjolla hiukan syötävää ja juotavaa nopeimmille. Isoon nälkään ja janoon suosittelemme toki omia eväitä. Mölkky ja muut pelit kaivetaan kaapista myös.

Jatka lukemistaJuhannus 2018 – Midsummer 2018

Suomalaisen Seuran historiikki

Alt text

”Maitotytöistä” muistomerkkiin
Kertomus Koopenhaminan Suomalaisesta Seurasta 1904-2004
Heini Koefoed, 2008

Tarinoita historiikista

Vuonna 1943 ei ollut sosiaalista mediaa. Ei ollut Facea eikä internettiä. Jos olisi ollut, ei herra Volmar Bergh olisi välttämättä luullut perustavansa uutta seuraa nimeltä ”Kööpenhaminan Suomalainen Seura”, koska todellisuudessa seura oli ollut olemassa jo 39 vuotta. Yllätys mahtoikin olla melkoinen kun alkuperäisen seuran jäsenet ilmaantuivat paikalle uuden seuran kokoukseen.

Jatka lukemistaSuomalaisen Seuran historiikki

Voimajoogaa suomeksi

Kööpenhaminan Suomalainen Seura järjestää voimajoogaa yhteistyössä Yogaanan kanssa. 

Voimajooga (powerjooga) on dynaaminen joogatunti, jossa liikutaan jooga-asennosta (asanasta) toiseen syvän ja tasaisen hengityksen tahdissa. Keho venyy ja voimistuu, mieliala kohenee ja energiataso nousee. Aiempi kokemus joogasta ei ole välttämätöntä. Muista ottaa oma matto mukaan!

Jatka lukemistaVoimajoogaa suomeksi

Vappu Pienellä Merenneidolla LAUANTAINA 30.4.

Kuvia vapusta 2016:

Kevät tulee joka vuosi mutta Vappu on vain kerran vuodessa! Kaivetaan siis vappulakit varastosta, kuplajuomat kylmästä ja poks poks – Vappu alkakoon.

KSS:llä on ilo kutsua sinut lakittamaan Pieni Merenneito ja poksauttamaan vappujuomat.

11054826_797942606969211_6481816189957418538_nOhjelma:
16:00 Hengaillaan. Pientä piknik -meininkiä jos sää suosii
18:00 Virallinen ohjelma alkaa: Vappupuhe ja Merenneidon lakitus
18:15 Vapaata seurustelua. Tarjolla simaa ja mahdollisesti munkkeja
19:30 Siirtyminen Toldboden -ravintolaan.
 

Siirry sivun alkuun