Viisi tapahtumavinkkiä vuoden 2017 Euroopan kulttuuripääkaupunki Aarhussiin

Kuluvan vuoden aikana kannattaa piipahtaa Tanskan toiseksi suurimmassa kaupungissa Aarhussissa, joka on myös vuoden 2017 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Vuoden tapahtumatarjonta on monipuolinen ja täynnä mitä mielenkiintoisempia, erilaisten teemojen ympärille kiedottuja tapahtumia ja näyttelyitä.

Nostamme esiin viisi tapahtuma- ja menovinkkiä koko kulttuurivuoden tapahtumatarjonnasta. Vinkit saimme kaupungissa asuvalta suomalaiselta, joka on toimittanut myös Aarhusin kaupunkioppaan sisältäen 21 kohdevinkkiä kolmessa kaupunginosassa.

1: Imaginaria, 5.5 – 11.8.2017

Keskustan kaduille tuotavan katuinstallaation tavoitteena on siirtää taide pois piilosta näyttelytiloista, museoista ja gallerioiden seiniltä ulos kaikkien nähtäville ja sinne, missä ihmiset luonnostaan liikkuvat.

2: The Aarhus Story, 12.4 – 31.12.2017

Aarhus Story on ensimmäinen yhteen koottu tarina Aarhusin kaupungin historiasta Viikinki-ajalta nykyhetkeen. 800 neliömetrin kokoinen näyttely on pystytetty Gamle By – ulkoilmamuseon vuodelta 1974 peräisin olevaan museorakennukseen.

Osana Aarhus Stories – näyttelyä Aarhussin kaupungin historiasta tuotettiin lyhyt animaatio, mikä esitettiin yleisölle maaliskuussa 2017. Elokuva projisoitiin Tuomiokirkon julkisivuun.

 

3: Kansainvälinen lasten kirjallisuusfestivaali Aarhus39, 26.-29.10.2017
39 Euroopan parasta alle 40-vuotiasta lasten kirjailijaa on kutsuttu mukaan Aarhus39 festivaaleille kirjoittamaan aiheesta ”journey”. Tapahtumakonseptin takana on Hay Festival, joka on järjestänyt vastaavanlaisia tapahtumia aiemmin Arabiassa, Afrikassa, Keski- ja Etelä-Amerikassa. Suomesta tapahtumassa ovat mukana Salla Simukka ja Maria Turtschaninoff. Tapahtuma järjestetään Dokk1 – kirjastossa ja se tarjoaa inspiroivaa koettavaa ja nähtävää leikkisässä ympäristössä sekä lapsille että aikuisille.

4: 2097: We made ourselves over, 30.10 – 5.11.2017
Teatteriryhmä Blast Theoryn teoksessa yleisö viedään matkalle kokemaan, miltä Aarhussin ja Hullin kaupungeista vaikutteita saanut tulevaisuuden kaupunki näyttää vuonna 2097. Scifi-elokuva kuvataan kahdessa edellä mainitussa kaupungissa ja kaupungeissa asuvat osallistetaan valitsemaan sopivia kuvauspaikkoja. Tapahtuman sijainti on toistaiseksi salainen.

5: Habitat: Aarhus 26.5 – 22.10.2017
Habitat: Aarhus on ulkona kaupungin keskustassa järjestettävä valokuvanäyttely. Luonnontieteellisen museon organisoima näyttely kokoaa yhteen 100 Aarhussin luontoa kuvaavaa valokuvaa.

Pääset tutustumaan koko kulttuurivuoden 2017 ohjelmatarjontaan tapahtumasivuilla.

Siirry sivun alkuun